Fighting for body rights since 1933
RFSU - Fighting for body rights since 1933
Takaisin Seksuaalikasvatus

Seksitaudit

RFSU / Seksuaalikasvatus

Seksitaudit, joista käytetään myös nimitystä sukupuoliteitse tarttuvat taudit, tarttuvat sukuelinten, suun ja peräsuolen välityksellä. Jotkut taudit, kuten hiv ja kuppa, tarttuvat myös verestä. Useiden seksitautien oireet ovat toisinaan vähäisiä tai olemattomia, joten taudin havaitseminen voi olla vaikeaa. Joskus tartunta jää täysin huomaamatta. Siksi on tärkeää tutkia ja tutkituttaa itsensä säännöllisesti, jos on harrastanut seksiä, jossa tartuntariski on ollut olemassa.

Pitkäaikainen vaiva

Seksitaudit ovat ikävä ja usein pitkäaikainen vaiva, jotkin virukset jäävät tartunnan jälkeen kehoon loppuiäksi. Koska klamydia ja tippuri voivat tarttua sukuelinten, peräaukon, nielun ja silmien kautta sen mukaan, miten seksiä on harrastettu, näyte on otettava kohdasta, jonka kautta tartunta on voinut päästä kehoon. Kondomin käyttö suojaa useimmilta seksitaudeilta.

 

HEPATIITTI B

 

Tarttumisreitti

Hepatiitti B on maksatulehdus, jonka aiheuttaa virus. Se tarttuu veren ja suojaamattoman yhdynnän välityksellä ja voi tarttua myös äidistä lapseen synnytyksen tai imetyksen yhteydessä.

Oireet

Hepatiitin oireita ovat esimerkiksi

  • pahoinvointi
  • heikentynyt ruokahalu
  • väsymys
  • kutiseva iho
  • ihon ja silmänvalkuaisten kellertyminen (“keltatauti”)

Osalla tartunnan saaneista infektio muuttuu pitkäaikaiseksi eli krooniseksi. Oireet voivat alkaa viikkoja tai kuukausia tartunnan jälkeen.

Testaaminen

Mahdollinen tartunta selvitetään verikokeella.

Hepatiitti B:n hoito

Osa viruksen aiheuttamista hepatiitti-infektioista paranee itsestään, mutta osa aiheuttaa kroonisen infektion, jota voidaan joissakin tapauksissa hoitaa.

Kumppanin testaaminen

Mahdollisen vakituisen kumppanin on mentävä tutkimuksiin. Jos kumppanilla ei ole tartuntaa, hänet voidaan rokottaa tiettyjä hepatiittiviruksen muotoja vastaan. Myös aikaisempiin kumppaneihin on otettava yhteyttä.

Jälkitaudit

Krooninen infektio voi aiheuttaa maksakirroosin tai maksasyövän.

Muista!
Kondomi on paras suoja hepatiittia vastaan.

 

HERPES

 

Herpestyyppejä on kaksi: huuliherpes ja genitaaliherpes (sukuelinherpes).

Tarttumisreitti

Sukuelinherpes tarttuu seksissä suoran kosketuksen välityksellä. Tartunnan leviäminen on todennäköisintä silloin, kun toisella osapuolella on tuoreita herpesrakkuloita, mutta herpeksen voi tartuttaa, vaikka itsellään ei edes huomaisi olevan oireita. Herpes on viruksen aiheuttama tauti.

Huuliherpes on eri virustyyppiä kuin sukuelinherpes, mutta huuliherpes voi tarttua emättimeen tai penikseen suuseksissä.

Oireet

Herpes aiheuttaa yleensä seuraavanlaisia oireita:

  • punottavalle iholle muodostuu rykelmänä pieniä rakkuloita
  • rakkulat polttelevat, kutiavat tai kirvelevät
  • rakkulat hajoavat nopeasti ja parantuvat muutamassa päivässä jättämättä arpia
  • rakkuloita ilmestyy yleensä suun ympärille ja sukuelimiin, mutta niitä voi tulla myös muualle kehoon

Herpesvirus jää kehoon koko loppuelämän ajaksi. Joillakin tartunnan saaneista se ei aiheuta oireita ensimmäisen infektiovaiheen jälkeen. Joillakin infektio puolestaan uusiutuu epäsäännöllisin väliajoin. Uusiutumisen syynä on usein immuunipuolustuksen heikkeneminen esimerkiksi muun infektion, vilustumisen, kuukautisten tai stressin vuoksi.

Useimmilla herpes ei aiheuta lainkaan oireita, mutta hekin voivat levittää tartuntaa eteenpäin.

Testaaminen

Tyypillinen rakkula riittää yleensä herpeksen toteamiseen. Paras tulos saadaan, kun näyte otetaan uusista rakkuloista. Tartunta voidaan selvittää myös verikokeella.

Herpes ja hoito

Herpesvirusta ei voida tuhota kehosta hoidoilla. Virus jää kehon hermosoluihin koko loppuelämän ajaksi. Lääkehoidolla voidaan kuitenkin lievittää tai ehkäistä taudin uusiutumisvaiheita.

Kumppanin testaaminen

Jos kumppanillasi on herpes ja olette olleet suojaamattomassa yhdynnässä, virus on todennäköisesti myös sinulla ja voit tartuttaa sen muihin. Jos olet vakituisessa suhteessa ettekä ole käyttäneet aiemmin kondomia, ei suojautumista tarvitse aloittaa nytkään. Uudessa suhteessa kondomi on hyvä suojautumiskeino.

Jälkitaudit

Herpes voi harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa aivokalvontulehduksen tai siirtyä silmän sarveiskalvolle. Hyvissä ajoin aloitetulla hoidolla voidaan lievittää näitä komplikaatioita.

Muista!
Kondomi on paras suoja herpestä vastaan.

 

HIV JA AIDS

 

Tarttumisreitti

Hiv tarttuu yhdynnän välityksellä, veren tai kudosten kautta tai raskaana olevalta naiselta sikiölle. Useimmiten oireet aiheuttava hi-virus tarttuu miehen ja naisen tai miehen ja miehen välisessä yhdynnässä.

Oireet

Hi-viruksen aiheuttamat oireet ilmenevät yleensä vasta useiden vuosien kuluttua tartunnasta. Joillakin esiintyy muutaman viikon kuluttua tartunnasta influenssan kaltaisia oireita, kuten kuumetta, kurkkukipua ja imusolmukkeiden turvotusta. Oireet katoavat muutaman viikon kuluttua, minkä jälkeen seuraa vuosia kestävä oireeton jakso, jonka aikana virus kuitenkin tuhoaa kehon immuunijärjestelmää.

Usein huomataan jälkeenpäin seuraavanlaisia heikentyneen immuunijärjestelmän merkkejä:

  • imusolmukkeiden turvotus
  • suun limakalvojen sieni-infektiot
  • vyöruusu
  • huomattava laihtuminen
  • yskä
  • vaikea ja pitkään jatkuva ripuli
  • voimakas yöhikoilu
  • poikkeuksellinen väsymys

Kun virusten määrä lisääntyy, ne tuhoavat valkosoluja ja muodostavat näin runsaasti uusia viruksia, jotka puolestaan hyökkäävät muiden valkosolujen kimppuun. Hi-viruksen aiheuttama infektio tuhoaa pikkuhiljaa valtaosan kehon valkosoluista. Tämä heikentää merkittävästi kehon kykyä puolustautua tiettyjä infektioita ja pahalaatuisia kasvaimia vastaan. Tästä hi-viruksen aiheuttaman infektion viimeisestä vaiheesta käytetään nimitystä aids, joka tulee englanninkielisestä ilmaisusta Acquired Immune Deficiency Syndrome (hankittu immuunipuutosoireyhtymä).

Testaaminen

Hi-virustartunnan seurauksena keho muodostaa virukselle vasta-aineita, jotka ovat selkeä merkki tartunnasta. Tartunta näkyy verikokeessa aikaisintaan 1–3 kuukauden kuluttua altistumisesta.

Hiv:n hoito

Vaikka hi-viruksen aiheuttamaa immuunijärjestelmän heikkenemistä ei voida parantaa kokonaan, nykyisillä kehittyneillä hoitomenetelmillä voidaan kuitenkin huomattavasti helpottaa hiv-positiivisen tilaa. Hoito perustuu kolmeen periaatteeseen:

  • kehon oman immuunijärjestelmän vahvistaminen
  • hi-viruksen aiheuttamien vaurioiden hidastaminen
  • aids-komplikaatioiden ehkäiseminen

Nykyään on olemassa useita rekisteröityjä hiv-lääkkeitä, joten sairauden etenemistä voidaan hidastaa paljon paremmin kuin ennen.

Kumppanin testaaminen

Kaikkien, jotka ovat voineet saada tartunnan, on mentävä tutkimuksiin.

Muista!
Kondomi on paras suoja hiv-tartuntaa vastaan.

 

KLAMYDIA

 

Tarttumisreitti

Klamydia on bakteerin aiheuttama seksitauti, joka tarttuu yhdynnän ja suuseksin välityksellä.

Oireet

Klamydian oireita ovat esimerkiksi

  • kirvelevä tunne virtsatessa
  • virtsaputkesta, emättimestä tai peräsuolesta tuleva vuoto

Oireet alkavat yleensä 1–2 viikkoa tartunnan jälkeen, mutta ne voivat ilmetä jopa useiden kuukausien kuluttua tartunnasta. Huomaa, että tauti on usein täysin oireeton. Vaikka tauti ei aiheuttaisikaan oireita, se voi silti tarttua muille.

Testaaminen

Tartunta selvitetään virtsanäytteestä tai virtsaputkesta, virtsasta, kohdunsuusta ja toisinaan peräsuolesta otetun näytteen avulla. Tartunta näkyy testissä aikaisintaan viikon kuluttua altistumisesta.

Hoito

Tartunta hoidetaan antibiooteilla. Hoitava lääkäri antaa myös tarkat ohjeet siitä, milloin seksiä voi taas harrastaa.

Kumppanin testaaminen

Kaikkien, jotka ovat voineet saada tartunnan, on mentävä tutkimuksiin.

Jälkitaudit

Hoitamaton klamydia voi aiheuttaa naisella munanjohtimien tulehduksen. Munanjohtimien vakava vaurio voi aiheuttaa hedelmättömyyden tai lisätä kohdunulkoisen raskauden riskiä. Miehellä hoitamaton tauti voi aiheuttaa lisäkivestulehduksen tai eturauhastulehduksen, mikä voi heikentää lisääntymiskykyä. Lisäksi klamydia voi aiheuttaa sekä naisilla että miehillä silmätulehduksen ja nivelvaivoja.

Muista!
Kondomi on paras suoja klamydiaa vastaan.

 

KONDYLOOMA – HPV

 

Kondylooma kuuluu tavallisimpiin sukupuoliteitse tarttuviin tauteihin ja tarttuu yleensä yhdynnässä. Kondylooman aiheuttaa ihmisen papilloomaviruksiin (human papilloma virus, HPV) kuuluva virus. Tavallisimmin aiheuttajana ovat tyypin 6 tai 11 virukset. HPV voi tarttua seksin lisäksi myös käsien välityksellä tai synnytyksen yhteydessä äidistä lapseen.

Oireet

Kondyloomassa kaikkialle sukuelinten alueelle voi ilmaantua kovia, valkoisia nystyröitä, jotka kasvavat pikkuhiljaa. Syyliä voi olla myös peräaukon ympärillä, peräaukossa ja peräsuolen sisällä. Virus ei välttämättä muodosta näkyviä syyliä mutta saattaa silti tarttua muihin. Syylät ilmestyvät yleensä aikaisintaan kuukauden kuluttua tartunnan saamisesta. Toisinaan syyliä tulee vasta useiden vuosien kuluttua. Joillekin kondylooma aiheuttaa kutinaa, pykimiä ja verenpurkaumia sukuelinten alueella. Kaikki nystyrät eivät välttämättä ole kondylooman aiheuttamia. Hakeudu kuitenkin lääkäriin, jos sinulla on syylämäisiä ihomuutoksia sukuelimissä tai niiden lähistöllä.

Testaaminen

Koska kondyloomaviruksia ei voida viljellä laboratoriossa, on mahdotonta tietää varmasti, onko henkilöllä virus vai ei. Suuret, tyypilliset syylät on helppo havaita ja diagnosoida. Jos syylät ovat pieniä tai ulkonäöltään poikkeavia, niitä on tarkasteltava mikroskoopilla.

Hoito

Kondyloomavirusta ei voida tuhota kehosta hoidoilla, mutta syyliä sen sijaan voidaan hoitaa. Kondyloomainfektio paranee itsestään muutamassa vuodessa mutta saattaa silti tarttua muihin. Hoidossa keskitytään syylien poistamiseen. Niitä voidaan hoitaa erityisellä liuoksella, polttamalla tai jäädyttämällä. Joskus käytetään myös laseria.

Kumppanin testaaminen

Jos kumppanillasi on kondylooma ja olette olleet suojaamattomassa yhdynnässä, virus on todennäköisesti myös sinulla ja voit tartuttaa sen muihin. Jos olet vakituisessa suhteessa ettekä ole käyttäneet aiemmin kondomia, ei suojautumista tarvitse aloittaa nytkään. Uudessa suhteessa kondomi on hyvä suojautumiskeino.

Jälkitaudit

Kondyloomaviruksia on erityyppisiä. Syyliä muodostava virustyyppi ei aiheuta solumuutoksia. Jotkin virustyypit voivat aiheuttaa kohdunsuun solumuutoksia. Nämä solumuutokset kehittyvät harvinaisissa tapauksissa ajan myötä syöväksi. Syövän kehittyminen kestää useita vuosia. Solumuutoksia voidaan kuitenkin hoitaa. Siksi kaikkien yli 23–25-vuotiaiden naisten on tärkeä käydä säännöllisesti muutaman vuoden välein gynekologin tarkastuksessa.

Ennaltaehkäisy

Tiettyjä HPV-viruksia vastaan on kehitetty rokotteita, jotka ehkäisevät myös kohdunkaulansyöpää ja kondyloomaa (näitä sairauksia aiheuttavat kahdentyyppiset HPV-virukset). Rokote suojaa parhaiten henkilöitä, jotka eivät ole altistuneet HPV-tartunnalle, toisin sanoen niitä, jotka eivät ole vielä harrastaneet seksiä muiden kanssa. Rokotteen voi kuitenkin ottaa myös silloin, vaikka olisi jo harrastanut seksiä muiden kanssa. Lue lisää rokotuksesta THL:n sivuilta.

 

KUPPA

 

Kuppa on erittäin vaarallinen tauti. Hoitamattomana se voi vaurioittaa esimerkiksi aivoja ja sydäntä. Raskaana oleva, kuppaa sairastava nainen voi siirtää tartunnan istukan kautta sikiölle ja aiheuttaa sikiölle vakavia vaurioita. Kupan vaarallisuutta lisää, että sitä ei välttämättä huomata alkuvaiheessa.

Oireet

Kuppa on bakteerin aiheuttama seksitauti, jonka oireita ovat esimerkiksi

  • kivuttomat haavaumat sukuelimissä
  • kutisematon ihottuma, jota voi esiintyä kaikkialla kehossa, myös kämmenissä ja jalkapohjissa
  • nivusten turvotus

Haavaumat poistuvat 3–6 viikossa, mutta bakteerit jäävät kehoon. Ihottuma alkaa jonkin ajan kuluttua.

Muita kuppaan liittyviä oireita:

  • kuume
  • pahoinvointi
  • väsymys
  • nivelkivut
  • hiustenlähtö

Tauti ei aiheuta välttämättä lainkaan oireita, mutta tartunta voi levitä silti eteenpäin.

Testaaminen

Haavaumasta voidaan ottaa bakteereja sisältävä näyte, jota tutkitaan mikroskoopilla. Tauti voidaan selvittää myös verikokeella, mutta siinä tartunta näkyy aikaisintaan muutaman viikon kuluttua altistumisesta tai jopa kuukausia sen jälkeen.

Hoito

Tartunta hoidetaan antibiooteilla. Hoitava lääkäri antaa myös tarkat ohjeet siitä, milloin seksiä voi taas harrastaa. Hoidon jälkeen on käytävä jälkitarkastuksissa vähintään vuoden ajan.

Kumppanin testaaminen

Kaikkien, jotka ovat voineet saada tartunnan, on mentävä tutkimuksiin.

Muista!
Kondomi on paras suoja kuppaa vastaan.

 

TIPPURI

 

Tippuri tarttuu limakalvokosketuksen tai ruumiinnesteen ja limakalvon kosketuksen kautta. Infektio asettuu altistuneeseen limakalvoon ja tartuntariski on suuri.

Oireet

Tippuri, eli gonorrea, on bakteerin aiheuttama seksitauti, jonka oireita ovat esimerkiksi:

  • kirvelevä tunne virtsatessa
  • virtsaputkesta, emättimestä tai peräsuolesta tuleva vuoto
  • kurkkukipu

Oireet alkavat yleensä muutaman päivän, korkeintaan viikon kuluttua tartunnasta. Kaikilla tauti ei välttämättä aiheuta lainkaan oireita.

Testaaminen

Hoitaja tai lääkäri ottaa näytteen virtsaputkesta ja kohdunnapukasta, joskus myös nielusta, peräsuolesta ja silmäluomen sisäpinnalta. Tartunta voidaan todeta näytteestä aikaisintaan kahden päivän kuluttua suojaamattomasta yhdynnästä.

Hoito

Tartunta hoidetaan antibiooteilla, yleensä kymmenen päivän kuurina. Lääkäri seuraa hoidon onnistumista yhdessä tai kahdessa jälkitarkastuksessa.

Kumppanin testaaminen

Kaikkien, jotka ovat voineet saada tartunnan, on mentävä tutkimuksiin.

Jälkitaudit

Hoitamattomana tippuri voi aiheuttaa naisella munanjohdinten tulehduksen, josta puolestaan voi seurata kroonisia vatsakipuja, hedelmättömyys tai kohdunulkoinen raskaus. Miehellä tauti voi aiheuttaa lisäkivestulehduksen tai eturauhastulehduksen. Lisäksi tauti voi aiheuttaa sekä naisilla että miehillä silmätulehduksen, nivelvaivoja ja verenmyrkytyksen.

Muista!
Kondomi on paras suoja tippuria vastaan.

 

TRIKOMONIAASI

 

Oireet

Trikomoniaasi on loisen aiheuttama seksitauti, jonka oireita ovat esimerkiksi:

  • naisilla runsas, pahanhajuinen ja kupliva valkovuoto, jossa voi toisinaan olla verta
  • turvotus ja kutina alapäässä
  • kivun tunne virtsatessa

Trikomoniaasi on Suomessa nykyään erittäin harvinainen seksitauti, mutta muualla maailmassa yhä hyvin yleinen. Tauti voi tarttua sekä miehiin että naisiin. Miehillä tauti on yleensä oireeton, mutta tarttuva. Monesti naisetkaan eivät huomaa saaneensa tartuntaa. Noin 50 prosenttia kaikista trikomoniaasitartunnoista on täysin oireettomia ja lievät tai olemattomat oireet edistävät taudin leviämistä.

Testaaminen

Naisilla otetaan emättimen vuodosta näyte, joka tutkitaan mikroskoopilla. Miehiltä ei yleensä oteta näytteitä.

Hoito

Tartunta hoidetaan antibiooteilla. Hoitamattomana tauti voi aiheuttaa virtsa- ja emätintulehduksia ja lisätä merkittävästi eturauhasen syöpäriskiä.

Kumppanin testaaminen

Tartunnan saaneen henkilön kumppani on aina hoidettava.

Muista! Kondomi on paras suoja trikomoniaasia vastaan.