Lue lisää RFSU:n työstä seksuaali- ja ihmisoikeuksien parissa

Näin hoidat potenssiongelmia

Kategoria:Erektio, Intiimiterveys

Monet viivyttelevät pitkään, ennen kuin hakevat apua potenssiongelmiinsa. Useimpia voidaan kuitenkin auttaa yksinkertaisin keinoin. Stefan Arver on miesten lääketieteen asiantuntija, ja hän opastaa erektio-ongelmien hoitotavoista.

Potenssiongelmista ja impotenssista voi olla vaikea puhua. Monet odottavat pitkään, ennen kuin hakevat apua huolimatta siitä, että noin 70 prosenttia kaikista miehistä, jotka etsivät hoitoa potenssiongelmiinsa, saavat apua tabletista. Joskus he odottavat monta vuotta.

Potilaani ovat usein taistelleet tämän ongelman kanssa kolme vuotta, ennen kuin tulevat luokseni. Tietoisuus potenssiongelmista on kasvanut, mutta kynnys hakea hoitoa on yhä korkea. STEFAN ARVER, ENDOKRINOLOGIAN ASIANTUNTIJA JA KAROLIINISEN INSTITUUTIN ANOVA-KESKUKSEN YLILÄÄKÄRI

MONI TAISTELEE YKSINÄÄN TARPEETTOMASTI

– Potilaani ovat usein taistelleet tämän ongelman kanssa kolme vuotta, ennen kuin tulevat luokseni. Tietoisuus potenssiongelmista on kasvanut, mutta kynnys hoidon hakemiselle on yhä korkea, sanoo Stefan Arver, endokrinologian asiantuntija ja Anovan (andrologian, seksuaalilääketieteen ja translääketieteen keskus Karoliinisessa instituutissa) ylilääkäri.

Tyypillinen Stefan Arverin luo tuleva potilas on 55-65-vuotias, ja useimmat ovat yli 58-vuotiaita.

– 58 vuoden iän jälkeen nähdään dramaattinen nousu niiden erektio-ongelmapotilaiden määrässä, jotka hakevat apua, Stefan Arver sanoo.

ENSIN ARVIOIDAAN POTENSSIONGELMAN ASTE

Kun potilas tulee hänen luokseen, hän aloittaa aina arvioimalla potenssiongelman vakavuuden. Voiko potilas saada heikon erektion, vai eikö hän saa sitä ollenkaan? Kuinka pitkään ongelma on jatkunut? Hän tutkii myös veren rasva-arvot ja verenpaineen.

– Syvennymme perusteellisesti myös mahdollisen kumppanin kanssa olevaan suhteeseen ja elämäntilanteeseen. Kysyn myös tupakoinnista, alkoholin käytöstä ja huumeista. Ne ovat riskitekijöitä potenssiongelmien kehittymisen kannalta, toteaa Stefan Arver.

TABLETIT OVAT ENSIMMÄINEN KEINO EREKTIO-ONGELMIIN

Monille potilaille ensimmäiseksi ratkaisuksi tulee kokeilla potenssilääketä, ja se toimii useimmilla.

– Nykyisin meillä on pääsy todella tehokkaisiin lääkkeisiin, joiden sivuvaikutukset ovat lieviä, ja jotka toimivat noin 70 prosentilla potilaista. Lääkkeet toimivat auttamalla kehon luonnollista järjestelmää pääsemään vauhtiin, ja vahvistamalla niitä signaaleja, jotka aikaansaavat erektion, Stefan Arver sanoo.

Markkinoilla on useita lääkkeitä, mikäli niitä tahtoo kokeilla, kuten Viagra, Cialis ja Levitra.  Nämä toimivat estämällä sen välittäjäaineen hajoamisen, joka saa aikaan verisuonten laajenemisen. Sen ansiosta hermosignaalit, jotka saavat verisuonet rentoutumaan, vahvistuvat.

NÄIN TABLETIT TOIMIVAT

– Tablettien ansiosta verisuonten laajeneminen helpottuu, mutta tabletit eivät itsessään aiheuta erektiota, vaan on oltava seksuaalisesti kiihottunut ja tultava stimuloiduksi, jotta ne toimivat, Stefan Arver sanoo.

Tabletit vaikuttavat tunnin sisällä, ja teho säilyy 6-36 tuntia riippuen siitä, minkälaisen pillerin ottaa. Lääke otetaan kun aiotaan harrastaa seksiä, mutta hoito voidaan toteuttaa myös toisella tavalla, jos se sopii potilaalle paremmin.

– Joidenkin mielestä tuntuu oudolta ottaa pilleri ennen seksiä, ja se lisää suorituspainetta. Silloin voi tehdä sen sijaan niin, että ottaa pienemmän annoksen päivittäin, Stefan Arver sanoo.

LÄÄKE VOIDAAN MYÖS PISTÄÄ

Niille potilaille, joille tabletit eivät tehoa, on mahdollisuutena vaihtoehtoisesti pistää verisuonia laajentavaa lääkettä suoraan peniksen paisuvaiskudoksiin.

– Se on vaihtoehto potilaille, jotka eivät voi tai eivät halua ottaa pillereitä. Se on voimakkaampi hoito ja toimii myös, jos on esimerkiksi hermovaurioita tai vaikeampia erektio-ongelmia, Stefan Arver sanoo.

Sille, joka ei pidä pistoksista ajatuksena, löytyy vielä yksi hoitotapa potenssiongelmiin lääkkeiden avulla, nimittäin lääkkeiden antaminen virtsaputken kautta.

– Virtsaputkeen voidaan esimerkiksi laittaa vaahtoa, tai lisätä geelipellettejä, jotka sisältävät lääkettä. Nämä lääkkeet sisältävät samoja aineita kuin ne, jotka pistetään, Stefan Arver sanoo.

EREKTIOPUMPPU ON UNOHDETTU KEINO

Sille, joka ei voi tai ei halua ottaa lääkkeitä tai kokeilla pistoksia, löytyy vielä yksi vaihtoehto, erektiopumppu. Erektiopumppu tai penispumppu, joksi sitä myös kutsutaan, on eräänlainen muovilieriö, johon penis asetetaan. Kahvasta pumppaamalla luodaan imu, joka aikaansaa paisuvaiskudosten täyttymisen verellä sekä peniksen kovettumisen.

Säilyttääkseen veren peniksessä ja estääkseen sen poistumisen sieltä, asetetaan juuren ympärille penisrengas, joka puristaa sen otteeseensa ja saa veren pysymään siellä.

– Ennen Viagraa tämä oli aika tavallinen keino. Sitten tuli Viagra, jolloin tämä lähes unohdettiin. Noin 90 prosenttia niistä miehistä, joilla on potenssiongelmia, voidaan auttaa pillereillä tai pistoksilla, mutta tämä voi olla yksi vaihtoehto niille, jotka eivät voi tai halua käyttää niitä. Se voi myös olla hyvä täydennys lääkkeille tai jos saa tietynasteisen erektion, muttei kovetu täysin, sanoo Stefan Arver.

EREKTIOPROTEESIN LAITTO LEIKKAUKSESSA

Niille potilaille, joita tabletit, pistokset tai muut keinot eivät auta, löytyy mahdollisuus asettaa leikkauksessa eräänlainen erektioproteesi. Proteesi muodostuu silikonisauvasta, jonka ansiosta penis on koko ajan puolijäykkä, mikä mahdollistaa yhdynnän.

– Tämä voi olla ratkaisu potilaille, jotka ovat saaneet kudosvaurioita, tai joilla on vaikeita suonivaurioita. Proteeseista löytyy myös toinen muunnelma, jossa sisään operoidaan eräänlainen muoviputki, joka yhdistetään kivespussissa olevaan säiliöön. Säiliössä on nestettä, jota voidaan pumpata sisään ja ulos putkesta. Siitä tulee kuin jäljitelmä siitä, mitä kehossa tapahtuu, kun paisuvaiskudokset täyttyvät verellä ja saa erektion, Stefan Arver sanoo.

POTENSSIONGELMISTA ON TÄRKEÄÄ VOIDA PUHUA

Riippumatta siitä, minkä tyyppisiä erektio-ongelmat ovat tai miltä elämä näyttää, on tärkeää tietää, että tehokasta apua on saatavilla, ja että vaihtoehtoja on monia. Ja ennen kaikkea ongelmasta on voitava puhua.

– Potenssiongelmat ovat tavallisia, ja moni kärsii niistä. Niistä on tärkeää puhua. Usein taustalla on jonkin tyyppinen sairaus, ja useimmat voivat helpoilla keinoilla saada erektiokykynsä takaisin.

Päivitetty viimeksi: 2022.01.31