Lue lisää RFSU:n työstä seksuaali- ja ihmisoikeuksien parissa
Takaisin Seksuaalikasvatus

Seksuaalinen hyvinvointi

RFSU / Seksuaalikasvatus

Seksuaalisesti hyvinvoiva henkilö on tyytyväinen itseensä sekä omaan seksuaalisuuteensa ja saa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Hän kokee olevansa rakastettu ja hyväksytty. Hänellä on ihmissuhteita, jotka ovat vastavuoroisia ja mahdollistavat kokemusta yhteydestä, luottamuksesta, turvallisuudesta ja kunnioituksesta. Mikäli henkilöllä on seksiä, sitä on itselle sopiva määrä (saa olla myös haluamatta) ja hänellä on mahdollisuus neuvotella seksiin liittyvistä asioista kumppanin/kumppaneiden kanssa. (Seksuaalinen hyvinvointi -käsitteen määritelmä: Ruuhilahti & Bildjuschkin 2011)

MOLEMMINPUOLEINEN KUNNIOITUS JA VASTAVUOROISUUS 

Hyvän yhdessä harrastetun seksin perusta on vastavuoroisuus. Vastavuoroisuus tarkoittaa, että välitetään toisista ja ajatellaan, että myös toisesta tuntuu hyvältä. Sekä ennen seksiä, että sen jälkeen ja myös sitä harrastettaessa tulee olla hyvä tunne siitä, mitä on tekemässä. Jos se ei tunnu hyvältä, niin silloin voi perääntyä ja sanoa toiselle, ettei halua tehdä tätä. Ehkä myöhemmin, mutta ei nyt. Jos huomaa, ettei toinen näytä nauttivan seksistä, niin se lopetetaan. 

Useimmilla tulee olemaan sekä hyviä että vähemmän hyviä kokemuksia seksistä ilman, että tekee mitään väärin. On kuitenkin väärin painostaa toista tekemään seksissä asioita, joihin hän ei ole valmis. Seksin pitää olla aina vapaaehtoista, ja toista kunnioittavaa.

VASTAVUOROISTA SEKSIÄ 

Miten voi tietää mitä toinen haluaa? Miten voi näyttää sen, mitä itse haluaa? Tietysti voi kysyä: ”Tuntuuko hyvältä?”. ”Koskenko sopivalla tavalla?”. ”Miltä tämä tuntuu?”. Voi myös katsoa, miten toinen reagoi, jos hän ei ilmaise sitä sanoin. Seksistä puhuminen ei ole aina helppoa, mutta sitä voi harjoitella. On tärkeää uskaltaa kertoa toiselle mistä nauttii tai pitää, jotta omasta seksielämästä voi saada sellaisen, kuin haluaa. Näytä ja kerro mikä tuntuu hyvälle: ”Vähän varovaisemmin”. ”Liikuta sormea nopeammin”. ”Mmm, tämä tuntuu ihanalta. Kyllä, sieltä!”. 

Monien mielestä paras tapa on ottaa toisen käsi omaan käteen ja ohjata sitä, ja samalla näyttää hänelle sen, mistä itse tykkää, tai kosketella itse omaa vartaloa ja sillä tavoin näyttää mitä haluaa. 

Jos haluaa harrastaa seksiä toisenkin kerran saman ihmisen kanssa, haluamistaan asioista voi puhua myös toisena päivänä. Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, ettei olisi nauttinut viime kerrasta, vaan se voi tarkoittaa, että haluaa kokeilla eri asioita eri tilanteissa. 

VASTUULLINEN SEKSIKÄYTTÄYTYMINEN 

Seksiin liittyy vastuu raskauden ehkäisystä sekä taudeilta suojautumisesta. Seksitaudeilta voi satunnaisissa kohtaamisissa suojautua vain kahdella tavalla; olla harrastamatta seksiä tai käyttämällä kondomia. Kondomin käyttö kannattaa, sillä osalla seksitaudeista voi olla hyvinkin kauas kantavat seuraamukset kuten esim. lapsettomuus. Vakiintuneessa suhteessa, jossa ei harrasteta suhteen ulkopuolisten  kanssa seksiä ja suhteen alussa on käyty seksitautitesteissä, (tai jos olette toistenne ensimmäiset kumppanit,) ei tarvitse olla huolissaan seksitaudeista, mutta on silti muistettava huolehtia mahdollisen raskauden ehkäisystä.

Nautinnollisessa seksissä ei toteuteta vain omia tarpeitaan vaan huolehditaan myös kumppanin tarpeista. Tärkeää on huolehtia tasapainosta, jossa antamisen ja saamisen vuoropuhelussa kumpikin osapuoli tulee kuulluksi omien tarpeittensa muodossa. Jokainen vasta omasta nautinnostaan, ja samalla kuuntelee myös kumppaninsa tarpeet. Tärkeää on uskaltaa sanoa mitä haluaa ja mitä omat tarpeet sekä seksuaalisesti että tunnetasolla ovat.