Lue lisää RFSU:n työstä seksuaali- ja ihmisoikeuksien parissa

Kuivat limakalvot? Pieni määrä extrakosteutta voi vaikuttaa suuresti

Kategoria:Intiimiterveys

Kuivista limakalvoista voivat kärsiä kaikenikäiset naiset. Emättimen kuivuus ei ole vain ikääntyneiden ongelma. Kuivuus voi ilmetä väliaikaisesti tai pidemmän aikaa ja vaivat voivat olla päivittäisiä tai jaksottaisia. Syynä voi olla stressi, hormonien vaikutus tai niinkin yksinkertainen asia kuin hangannut kuukautissuoja.

On yksilöllistä, miltä kuivat limakalvot tuntuvat.  Ne voidaan kokea kuivan ihon ja ärsytyksen tunteena uloimman intiimialueen ympärillä, emättimen suulla voi olla ärsytystä, tai voi myös tuntea yleistä kuivuutta emättimessä. Seksi voi kaikkien näiden vaivojen vuoksi tuntua epämiellyttävämmältä.

 

KOSTEUTTA HERKÄLLE JA KUIVALLE INTIIMIALUEELLE

RFSU:n Klick-sarjan hoitavat tuotteet antavat lisäkosteutta intiimialueellesi. Tiedämme, että halu ja kosteus eivät aina kulje käsi kädessä, ja joskus keho voi tarvita apua h-hetkellä, vaikka olisikin kiihottunut. Silloin liukuvoiteen tuoma lisäkosteus voi antaa mukavan kosteuden ja liu’un tunnun. Klickin liukuvoiteet ovat hoitavia ja sopivat sinulle, jolla on kuivat limakalvot tai herkkä intiimialue.

Jos uloimmassa intiimialueessa on ärsytystä, voi epämiellyttävää tunnetta ennaltaehkäistä käyttämällä intiimivoidetta tai -öljyä. Intiimihoitoduomme Klick Intim Cream ja Klick Cleanse Intimate Oil ovat kosteuttavia ja antavat sinulle koko päiväksi mukavan ja pehmeän tunteen.

Kaikki Klick-sarjan tuotteet ovat hajusteettomia sekä gynekologisesti ja dermatologisesti testattuja, eivätkä ne sisällä eläinperäisiä ainesosia.

KUN HALUJA ON, MUTTA KOSTEUS PUUTTUU

MISTÄ KUIVAT LIMAKALVOT JOHTUVAT?

Tiettyinä elämänjaksoina, kuten stressin, tai hormonaalisten muutosten kuten esimerkiksi raskauden tai vaihdevuosien yhteydessä, intiimialueemme voi tuntua herkemmältä ja kuivemmalta.

Seksin yhteydessä voi tuntua kirvelyä ja ärsytystä. Voi myös huomata, ettei kostu luonnostaan yhtä märäksi kuin aiemmin – vaikka onkin kiihottunut.

LISÄKOSTEUTTA KUIVILLE LIMAKALVOILLE

Kiihottuessa limakalvot tuottavat omaa luonnollista kosteuttaan ja se suojaa vähentämällä kitkaa seksin yhteydessä, mutta sitä ei aina tule siinä määrin kuin haluaisi. Silloin pieni lisäkosteutus liukuvoiteen muodossa voi tehdä tuntemukselle ihmeitä.

Liukuvoide kosteuttaa, suojaa, vähentää kitkaa ja voi parantaa tunnetta seksin harrastamisen, masturboinnin tai seksilelujen käytön yhteydessä. Klickin liukuvoiteita löytyy eri koostumuksissa, jotka kaikki antavat erilaisen tunteen.

 

Millaisen tunteen haluat?

Klickin liukuvoiteet antavat luonnollisen, voidemaisen tai silkinsileän tunteen.

Klick Natural Glide: Muistuttaa luonnollisen kosteutesi tuntua. Vesipohjainen liukuvoide, joka antaa luonnollisen kosteutuksen ja liukuvaikutuksen tunnun.

Klick Caring Glide: Voidemainen ja hoitava tuntu. Vesi- ja silikonipohjainen liukuvoide, jossa on hoitavia ja runsaasti kosteuttavia ainesosia.

Klick Supreme Glide: Silkinsileä ja suojaava tuntu. 100 % silikonipohjainen liukuvoide, joka luo suojaavan kalvon ja pitkäaikaisen kosteutuksen.

PÄIVITTÄISEEN KUIVAN JA HERKÄN INTIIMIALUEEN HOITOON

Voimme kaikki kärsiä hankaumista, ärsytyksestä ja pienistä haavoista intiimialueella – ikään katsomatta. Se voi olla tilapäistä tai pitkäaikaista. Syynä voi olla kostea kuukautissuoja, joka on hangannut, tiukat housut, emättimen kutiava tulehdus tai kuivat ja hauraat limakalvot.

Näissä tilanteissa voi tuntea tarvetta pehmentäville ja kosteuttaville tuotteille, jotka rauhoittavat ihoa ja jotka on tarkoitettu päivittäiseen intiimialueen hoitoon.

UUDEN TYYPPINEN INTIIMIÖLJY

Klick Cleanse Intimate Oil on pehmittävä intiimiöljy, joka suojaa herkkää intiimialuetta. Öljyä on ainutlaatuisesti tarkoitettu voitavan käyttää sekä hellävaraisena pesuöljynä suihkussa että hoitavana öljynä, jota voidaan levittää iholle tarvittaessa.

Se jättää todella kevyen suojaavan kalvon, joka antaa pehmittävän tunnun, joka kestää koko päivän.

PÄIVITTÄINEN KOSTEUSVOIDE INTIIMIALUEELLESI

Klick Intim Cream on intiimialueen voide, joka pehmittää, kosteuttaa ja lievittää ärsytystä.

Intiimivoiteessa on matala pH-arvo ja se sisältää maitohappoa, mikä edistää optimaalisen intiimiflooran säilyttämistä ja siten ennaltaehkäisee infektioita.

Päivitetty viimeksi: 2022.02.10