Ehkäisymenetelmät

Sterilisaatio

Sterilisaatio on lopullinen ehkäisymenetelmä ja sen vuoksi on tärkeä tietää, mitä leikkaus merkitsee ja mitä seurauksia päätöksellä voi olla. Päätöksen on aina perustuttava henkilökohtaiseen tilanteeseesi. Älä suostu sterilisaatioon vain siksi, että joku toinen haluaa sitä.

Miten sterilisaatio toimii?

Sterilisaatiossa naisen tai miehen suvunjatkamiskyky poistetaan leikkauksella. Siittiösolujen tai munasolujen reitti katkaistaan, jolloin hedelmöittymistä ei voi tapahtua. Miehen sterilisaatio tehdään katkaisemalla siemenjohtimet, jolloin siittimet eivät enää pääse ulos siemennesteen mukana. Hormonien tuotanto säilyy ennallaan ja siittiöitä muodostuu yhä kiveksissä. Naisen sterilisaatio tehdään katkaisemalla munanjohtimet niin, että munasolu ja siittiöt eivät kohtaa. Munasarjat tuottavat yhä munasoluja ja naishormonia, ja kuukautiset jatkuvat ennallaan.

 

Harkitsetko sterilisaatiota?

Lain mukaan lääkärin on varmistettava, että sterilisaatiota haluava ymmärtää, mitä leikkaus merkitsee. Yleensä leikkauksesta keskustellaan lausunnon antavan lääkärin kanssa ennen lopullisen sterilisaatiopäätöksen tekoa. Suomessa sterilisaation hakijan on täytettävä jokin seuraavista edellytyksistä:

 

  • kolme alaikäistä lasta yksin tai yhdessä aviopuolison kanssa
  • hakija on yli 30-vuotias
  • mahdollinen raskaus vaarantaisi hakijan hengen tai terveyden
  • hakijan mahdollisuudet muuhun ehkäisyyn ovat epätavallisen huonot
  • on syytä otaksua, että hakijan jälkeläisillä olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika
  • hakijan sairaus tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaisi kykyä hoitaa lapsia.

Hyvät puolet

Sterilisaatio on varma ehkäisymenetelmä, eikä sen jälkeen tarvita muita raskauden ehkäisymenetelmiä. Sterilisaatio sopii niille, jotka ovat täysin varmoja siitä, etteivät halua tulevaisuudessa lapsia. Sen jälkeen ei tarvitse huolehtia ehkäisymenetelmistä eikä pelätä raskaaksi tulemista, mikä voi olla suuri helpotus. Myöskään haittavaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan. Sterilisaatio ei vaikuta miesten eikä naisten seksuaaliseen halukkuuteen.

Huonot puolet

Erityisesti nuorilla miehillä ja naisilla on aina se riski, että päätös alkaa kaduttaa myöhemmin elämän aikana. Jos lopullisen päätöksen tekeminen mietityttää vähänkin, kannattaa valita jokin muu ehkäisymenetelmä.

Muista!

Sukupuolitaudit voivat tarttua myös sterilisaation jälkeen.
Käytä siksi uusissa ja tilapäisissä seksisuhteissa aina kondomia.