Lue lisää RFSU:n työstä seksuaali- ja ihmisoikeuksien parissa
Takaisin Seksuaalikasvatus

Raskauden vaiheet

RFSU / Seksuaalikasvatus

Raskaus alkaa munasolun hedelmöittymisestä ja kestää seuraavat noin yhdeksän kuukautta, päättyen synnytykseen. Raskauskuukausien aikana hedelmöittynyt munasolu kehittyy naisen kohdussa sikiöksi, joka raskauden lopulla on valmis myös kohdun ulkopuoliseen maailmaan. Raskauden etenemistä seurataan laskemalla raskausviikot.

Raskaus voidaan jakaa kolmanneksiin, joista jokainen kestää kolme kuukautta. Ensimmäisen kolmanneksen aikana muodostuvat kaikki elimet, ja toisen kolmanneksen aikana ne kasvavat ja kypsyvät. Kolmas kolmannes on sikiön voimakasta kasvamisen ja kehittymisen aikaa.

Raskausviikot

Raskausviikkojen laskeminen aloitetaan viimeisten kuukautisten ensimmäisestä päivästä. Se lasketaan raskauden ensimmäiseksi päiväksi, vaikka raskaus ei silloin varsinaisesti olekaan vielä alkanut. Viikkojen laskeminen aloitetaan kuitenkin siitä päivästä.

Hoitohenkilökunnan ja tulevien vanhempien tapa ilmaista raskauden vaihe eroavat usein toisistaan. Kun raskaana oleva sanoo olevansa 20. viikolla, se tarkoittaa tavallisesti, että raskautta on takana 19 kokonaista viikkoa ja että 20. viikko on alkanut. Mahdollisesti 20. viikkoa on kulunut jo kolme päivää. Tästä terveydenhoitajat käyttävät ilmaisua 19 + 3. Tämä johtuu siitä, että hoitohenkilöstö laskee vain kokonaiset viikot ja alkaneen viikon päivät.

Tämä on hyvä pitää mielessä hämmennysten välttämiseksi. Erityisesti siitä syystä, että sikiö kehittyy nopeasti – yhden raskausviikon aikana ehtii tapahtua paljon.

Lähde: www.1177.se, tietojen oikeellisuus tarkistettu RFSU-klinikalla

RASKAUDEN ALKAMINEN

Raskauden alku osuu siihen hetkeen, kun miehen siittiöt hedelmöittävät naisen munasolun. Hedelmöitys voi tapahtua eri tavoin. Raskaaksi voi tulla olemalla suojaamattomassa emätinyhdynnässä miehen kanssa tai keinohedelmöityksen avulla, jolloin siittiöt viedään emättimeen keinotekoisesti. Kolmantena vaihtoehtona on koeputkihedelmöitys.

Raskautta yritettäessä suojaamaton yhdyntä tai keinohedelmöitys kannattaa ajoittaa ovulaatiota, eli munasolun irtoamista, edeltäviin päiviin. Jos kuukautiskierto on säännöllinen, ovulaatio tapahtuu noin 14 päivää ennen seuraavien kuukautisten oletettua alkamispäivää. Jos kuukautiskierto on epäsäännöllinen, ovulaation ajankohta – ja siten otollisin hedelmöittymisajankohta – voidaan selvittää erityisten ovulaatiotestien avulla.

Mistä tiedän, olenko raskaana?

Kuukautisten myöhästyminen tai jääminen pois voi liittyä raskauden alkamiseen. Jos kuukautiset ovat säännölliset, tämä on varhainen ja melko varma merkki raskaudesta. Jos haluat tietää varmasti, oletko raskaana, voit tehdä raskaustestin.

Sekä kotona että terveydenhoitajan tai lääkärin luona otettava raskaustesti mittaa istukkahormonin (istukkagonadotropiini) tason. Kun munasolu hedelmöittyy, elimistössä muodostuu istukkahormonia. Sen pitoisuus lisääntyy raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, ja sen taso voidaan mitata virtsasta. Virtsan istukkahormonipitoisuuden perusteella voidaan selvittää, onko nainen raskaana.

Hedelmöittynyt munasolu alkaa tavallisesti tuottaa istukkahormonia sen jälkeen, kun se on kiinnittynyt kohdun seinämään, tavallisesti noin 6–10 päivää hedelmöittymisen jälkeen. Hormonin taso nousee sen jälkeen tavallisesti hyvin nopeasti, ja tuplaantuu noin joka kolmas päivä raskauden ensimmäisellä kolmanneksella. Suurimmalla osalla naisia keho on kuukautisten odotettuun alkamispäivään mennessä ehtinyt tuottaa jo niin paljon istukkahormonia, että testi näyttää positiivista tulosta. Tämä tarkoittaa, että istukkahormonin taso on yltänyt vähintään arvoon 25 mlU/ml.

Koska me kaikki kuitenkin olemme erilaisia, yksilöllisiä eroja voi esiintyä. Joillakin naisilla testi voi siksi näyttää positiivista tulosta muutamaa päivää ennen kuukautisten odotettua alkamispäivää, kun taas toisilla tuloksen näkyminen kestää pidempään.

Jos testi ilmaisee raskauden, sen oikeellisuuteen voi luottaa, sillä testi on hyvin herkkä. Testi ilmaisee vain istukkahormonin esiintymisen virtsassa. Se ei kerro mitään raskauden tilasta, sen sijainnista tai siitä, kuinka pitkällä raskaus on.

Kannattaa keskustella

Ristiriitaiset tunteet ovat tavallisia varsinkin raskauden alkuvaiheessa riippumatta siitä, onko raskaus suunniteltu vai ei. Tilannetta voi helpottaa keskustelemalla kumppanin, läheisen ihmisen tai muun luotettavan henkilön kanssa. Jos olet jostain syystä yksin raskautesi kanssa, tukihenkilöstä tai tukiverkostosta voi olla paljon apua raskauden aikana ja sen jälkeen.

Raskauden aikainen äitiyshuolto

Jos raskaus on toivottu, ota yhteyttä äitiysneuvolaan. Kaikilla raskaana olevilla on oikeus ilmaiseen ja vapaaehtoiseen äitiyshuoltoon. Myös kumppani on tervetullut mukaan käynnille. Tarvittaessa käyntiä varten varataan tulkki. Käynnillä keskustellaan raskauden aikaisesta terveydestä, yleisestä terveydentilastasi ja tilanteesta yleensä, esimerkiksi työhön ja sosiaaliseen verkostoon liittyvistä asioista.

Kaikille raskaana oleville tarjotaan perushoitoa, johon sisältyvien kokeiden ja näytteiden avulla seurataan äidin ja sikiön/lapsen hyvinvointia.

Raskaana vastoin tahtoaan

Jos raskauteen liittyy epävarmuutta ja harkitset raskauden keskeytystä, ota mahdollisimman pian yhteys äitiysneuvolaan tai lääkäriin.

Keskenmeno

Keskenmenot ovat suhteellisen yleisiä raskauden alkuvaiheessa (10–20 prosenttia kaikista raskauksista päättyy keskenmenoon). Keskenmeno voi olla vaikea ja masentava kokemus. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että kehossa olisi jotain vialla. Useimmat keskenmenot tapahtuvat ennen 12. raskausviikkoa.

Tahaton lapsettomuus

Tahattomasta lapsettomuudesta kärsii 10–15 prosenttia raskautta yrittäneistä. Jos raskautta on yritetty tuloksetta yli vuoden ajan, kannattaa ottaa yhteys gynekologiin tai lapsettomuusklinikalle. Joissakin erityistapauksissa apua kannattaa hakea jo aikaisemmin. Näin kannattaa toimia esimerkiksi silloin, jos nainen on yli 35-vuotias, hänellä on ollut munanjohtimien tulehdus, kuukautiset ovat erittäin epäsäännölliset tai on syytä epäillä, että miehen siittiöissä on jotain vikaa.

Lähde: www.1177.se, tietojen oikeellisuus tarkistettu RFSU-klinikalla