Seksitaudit ja HIV

Tippuri

Tippuri tarttuu limakalvokosketuksen tai ruumiinnesteen ja limakalvon kosketuksen kautta. Infektio asettuu altistuneeseen limakalvoon ja tartuntariski on suuri.

Oireet

Tippurin oireita ovat esimerkiksi

  • kirvelevä tunne virtsatessa
  • virtsaputkesta, emättimestä tai peräsuolesta tuleva vuoto
  • kurkkukipu.

Oireet alkavat yleensä muutaman päivän, korkeintaan viikon kuluttua tartunnasta. Kaikilla tauti ei välttämättä aiheuta lainkaan oireita.

Testaaminen

Hoitaja tai lääkäri ottaa näytteen virtsaputkesta ja kohdunnapukasta, joskus myös nielusta, peräsuolesta ja silmäluomen sisäpinnalta. Tartunta voidaan todeta näytteestä aikaisintaan kahden päivän kuluttua suojaamattomasta yhdynnästä.

Hoito

Tartunta hoidetaan antibiooteilla, yleensä kymmenen päivän kuurina. Lääkäri seuraa hoidon onnistumista yhdessä tai kahdessa jälkitarkastuksessa.

Kumppanin testaaminen

Kaikkien, jotka ovat voineet saada tartunnan, on mentävä tutkimuksiin.

Jälkitaudit

Hoitamattomana tippuri voi aiheuttaa naisella munanjohdinten tulehduksen, josta puolestaan voi seurata kroonisia vatsakipuja, hedelmättömyys tai kohdunulkoinen raskaus. Miehellä tauti voi aiheuttaa lisäkivestulehduksen tai eturauhastulehduksen. Lisäksi tippuri voi aiheuttaa sekä naisilla että miehillä silmätulehduksen, nivelvaivoja ja verenmyrkytyksen.

Muista!
Kondomi on paras suoja tippuria vastaan.