Seksuaaliset ongelmat

Aikainen laukeaminen

Aikaisen laukeamisen määritteleminen on haastavaa. Asiaan vaikuttaa hyvin pitkälle se, miten mies itse kokee aikaisen laukeamisen tai miten se vaikuttaa hänen seksielämäänsä. Usein silloin kun seksielämä aloitetaan voi laukeaminen olla hyvinkin nopeaa, tämä kuitenkin helpottuu usein seksielämän lisääntyessä.

 

Tavallinen ongelma

Ennenaikainen tai nopea siemensyöksy on hyvin tavallista. Usein siihen on syynä se, että seksi tuntuu niin ihanalta, että orgasmia on vaikea pidättää. Syynä tähän voi olla myös se, että jännittää itseään ja siten siemensyöksyn pidättäminen on vaikeaa. Kolmas tavallinen syy on, että ongelma liittyy erektiohäiriöön. Jos mies on voimakkaan stimuloinnin tarpeessa ja keskittyy omaan nautintoon erektion säilyttääkseen, hänen voi olla vaikeaa selvitä kumppaninsa kanssa vuorovaikutuksesta, kuten esimerkiksi vuorottaisesta tai samanaikaisesta stimuloinnista.

Ennenaikainen siemensyöksy yhdistetään usein emätinyhdyntään, mutta sitä voi ilmetä muulloinkin. Monella on ajatus siitä, kuinka pitkään ”normaalipituinen” yhdyntä kestää, eikä usko voivansa kestää siihen asti. Mutta ei ole epätavallista että ennenaikainen siemensyöksy tulisi, vaikka ei olisikaan nopeampi kuin muut miehet yleisesti. Oikeastaan sitä ei voi sanoa, kuinka pitkään työnnöt yhdynnässä tarkalleen kestävät, mutta keskiarvo on pikemminkin alle 5 minuuttia kuin yli 10 minuuttia, mikä saattaa hämmästyttää monia.

”Yhteinen orgasmi” koetaan myös niin, että seksi on parempaa jos kumpikin tulee samaan aikaan. Tämä ei kuitenkaan ole ihan tavallisinta ja todellisuudessa sitä on vaikea saada. Usein toinen tulee ensin ja sitten toinen.

 

Hoito

Mikäli sinulla on vaikeuksia selvitä ongelmasta itse, voit hakea keskusteluapua seksuaaliterapeutin luona, joka hoitaa seksuaalisia ongelmia. Teemat kuten stressi, suorituskyky, itsetunto ja suhteet voivat usein olla tärkeitä alueita, joita voi lähestyä hoidon yhteydessä. Keskusteluun yhdistyy usein myös vinkkejä ja tietoja, joiden tarkoituksena on kehon tietoisuutta lisäämällä parantaa kehon hallintaa.

Nykyään on olemassa lääkeaine, joka on lääkeviraston hyväksymä lääke ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon. Lääke on selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä (SSRI), jolla siemensyöksy voi pidentyä arviolta yhdestä kolmeen minuuttiin. Tämä lääkärin määräämä lääkeaine otetaan 1-3 tuntia ennen seksiä.

Siittimen tuntoa voidaan myös laskea puudutteilla (Emla, Lidocain, Xylocain),osa miehistä hyötyy myös lantionpohjalihasten harjoittelusta. Nopeaa siemensyöksyä voi yrittää harjoittaa itsetyydytyksen kautta (ensin antaa ärsykettä, jonka sitten lopettaa ennen laukeamista) ja yhdynnän keskeyttämisellä ennen laukeamista ja sitten uudelleen aloittamista.

Pariskunta voi myös kokeilla yhdessä ns. puristustekniikkaa. Naisen tehtävänä on pusertaa penistä peukalolla esinahan siteen päältä (peniksen takapinnalta). Sen jälkeen tulee hänen laittaa etusormensa peniksen vastakkaiselle puolelle siten, että sormi on terskan reunan ulkopuolella peniksen varressa. Tämän jälkeen puserretaan muutaman sekunnin ajan, ja päästetään sitten irti. Täydessä erektiossa olevaa penistä tulee painaa suhteellisen voimakkaasti. Kannattaa varmistaa mieheltä sopiva voimakkuus. Tästä voi seurata erektion laskeminen, mutta sitten vain lisätään kiihottumista jotta se saavutetaan uudelleen.

Osaa miehistä kokee, että kondomin käyttö hidastaa laukeamista. Naisen laukeamista voidaan nopeuttaa seksilelujen käytöllä mikä takaa sen, että kumpikin osapuoli voi savuttaa tyydyttävän seksielämän. Toisen mielestä nopea siemensyöksy voi toisen näkökulmasta olla ihan hyvä ja normaali aika laukeamiselle, eli asia on hyvin pitkälle mielipidekysymys erityisesti silloin jos kumppanin tarpeet tulevat muilla keinoin tyydytetyksi.