18.7.2018

Pariisi I - Crime passionnel

 

Saavun Pariisiin mielessäni suomalaiset taiteilijat, jotka ovat etsineet inspiraatiota täältä. Kuljen katuja, joilla tiedän heidän kävelleen. Koetan tavoittaa 1800-luvun lopun tunnelmaa.

 

Istuudun Eiffel-tornin kupeessa sijaitsevaan puistoon. Katselen ihmisten ilakointia. Kuuntelen kieltä, josta tavoitan vain muutaman sanan. Tilanne on rauhaisa ja haikea. Mielessäni kummittelee Juhani Ahon teos Yksin. Täällä jossakin Juhani Ahon teoksen kertoja kulkee eräänä jouluaattona. Hän on juuri saanut tietää rakkautensa kohteen kihlautuneen toisen kanssa Suomessa. Harhaillessaan pitkin Pariisin katuja hän päätyy Moulin Rougeen.

 

Siellä kertoja tapaa naisen, joka jollain tapaa muistuttaa häntä rakkaastaan. Syntyy haaveita. Yhteisessä hetkessä kaksikko luo fantasian siitä, miten he muuttavat Suomeen ja miten huomiota herättävä parisiitar Helsingissä bulevardilla kulkiessaan olisikaan. Joulupäivän aamu näyttää toisen puolen. Hämyinen asunto onkin resuinen, vaatteet ovat likaisia ja märkiä. Kumppani näyttää kuluneelta. Kertoja jättää kaminan päälle kultarahan lahjaksi ja poistuu paikalta. Jäljellä on vain yksinäisyys ja kaipuu oman rakkaan syliin.

 

 

Kaikesta läheisyyden nälästä, hyväksytyksitulemisen tarpeesta ja seksuaalisesta halusta huolimatta toisen ihmisen läheisyys, mahdollinen uskottomuus ja olosuhteiden pakot ovat myös riskejä. Moulin Rougesta voisi kertoa monta hauskaa, hilpeää ja seksikästä tarinaa. Silti minä mietin tuulimyllyn edessä seistessäni Roxannea, kohtausta Moulin Rouge -elokuvasta.

 

Se sai minut miettimään myös intohimorikosta, crime passionnel. Ei niin kovin kauan sitten intohimo oli tuomioita alentava tekijä murhissa. Ajateltiin, että rakkauden nimissä sai tappaa. Kunniasta siinä oikeasti oli kaiketi kyse. Tai oikeammin häpeästä. Kunhan en näe tai kuule, kaikki on hyvin eikä ole syytä olla pahoillaan siitä, että itsellä tai toisella on rakastaja. Paikanpäällä omassa kodissaan rakastavaisten kohtaaminen tarkoitti, ettei julkista salaisuutta enää voinut peitellä vaan oli vaadittava loukkaamisesta hyvitystä.

 

 

Roxannessa puolestaan kiteytyy eräänlaisen väkivallan muoto puhuttelevalla tavalla. Toisen ihmisen omistamisen halu ja kyvyttömyys sietää sanaa “EI”. Mieli kiertyy moninaisten asioiden ympärille omassa mielessä eikä kestä torjutuksi tulemista. Silloin on tehtävä asioita, vaikka väkisin. Kohtaus kertoo minulle myös tuskasta, jota teko aiheuttaa, surusta, jota moniin elämän tarinoihin liittyy ja sitä hätää ja avuttomuutta, jota väkivaltaa kohtaava hetkessä saattaa tuntea.

 

Täällä maailman romanttisimmassa kaupungissa minä mietin, miten hulluiksi seksi meidät voikaan tehdä ja mitä kaikkea itsellemme mitä kummallisimmilla verukkeilla oikeutammekaan, varsinkin sillä, ettei meitä saisi tehdä naurunalaiseksi.

 

 

Karistaakseni surumielisen olon itsestäni kuljen alueelle, joka on tunnettu omituisista seksiin liittyvistä tempauksistaan. Siellä juhlitaan lähestyvää Prideä. Minulle tarjotaan muutama olut, keskustelen seksistä ja kulttuurien välisistä eroista.

 

Pohdiskelemme orgasmia ja La petite mort -sanonnan alkuperää päätyen siihen, että orgasmin hetkellä olemme kiinni jossakin elämää suuremmassa, jonka jälkeen meidät syliinsä saattaa sulkea hetkellinen melankolia. Orgasmi saattaa tuntua siis vähän kuolemalta, kun  arkinen tajunta häviää väristysten kulkiessa läpi kehon. Emme ehdi pysähtyä sanan alkuperään, vaikka senkin löydämme. Yön ensimmäinen esiintyjä astuu lavalle ja musiikki täyttää kadut. Tänä yönä minä en ole yksin.

 

 

Susanna
Suomen RFSU:n seksuaaliterveyden asiantuntija