24.7.2018

Pariisi II - Cinq à sept

 

On uusi aamu. Kello ei ole vielä paljonkaan. Yön unet ovat jääneet vähiin, mutta kuumuus kutsuu katsomaan, mitä uinuvalla kaupungilla on tarjottavanaan.

 

Seinen ylitse kulkevat sillat ovat pullollaan rakkauslukkoja. Hymy nousee kasvoilleni. Ei ihme, että tätä kutsutaan romanttiseksi kaupungiksi. Sellaiselta se tuntui lempeässä kesäillassa ja näin aamun sarasteessa. Päädyn vanhaan kirjakauppaan, jossa voi makailla sängyllä kirjoja lukien. Jään lukemaan kirjaa seksistä. Se muistuttaa minua Pariisin seksin nälästä. Olen kuullut, ettei täällä ole deittailukulttuuria vaan liikkeelle lähdetään seksistä. Jos vetovoimaa löytyy kahden ihmisen välillä, syntyvät seksipäätökset nopeasti. Jos seksi on ollut erittäin hyvää ja/tai kahden toisensa hetki sitten kohdanneen välillä tuntuu olevan yhteys, saattaa alkaa parisuhteen rakennus tai omien unelmien, fantasioiden ja mieltymysten kertominen.

 

Muistan lukeneeni, että ehdotukset tapahtuvat salamannopeasti. Vain illallisilla saatetaan odottaa, kunnes ollaan jälkiruoassa. Saattaa siis käydä niin, että tapaat kadulla jonkun, joka herättää halusi. Pysäytät  hänet ja keskustelette hetken onnistuisiko seksihetki yhdessä. Hetkeä myöhemmin saatat olla onnellisen hetken kokenut turisti tai ehta pariisilainen.

 

 

Ei kai siis ihme, että Pariisi on pullollaan kondomiautomaatteja. Niitä löytyy kadunkulmista, metroasemilta, yleisistä wc:stä ja englannin kielessä on seksiin liittyvässä sanastossa on useita viittauksia Ranskaan tai sanonnat ovat peräisin ranskan kielestä. Esimerkiksi ranskankielinen sanonta cinq à sept  tarkoittaa seksiä, joka tapahtuu illalla kello viiden ja seitsemän välillä. Toki aikataulu ei pidä paikkaansa kaikilla, mutta toimistotyötä tekevien päivät päättyvät viideltä ja päivällinen on tavallisesti seitsemältä. Kotimatkalla puolisot siis saattavat tavata toisensa kodin ulkopuolella kiihkeissä merkeissä, mutta tavallisemmin ajankohtaan sijoittuvat seksisessiot toteutuvat rakastajien välillä. Olen törmännyt useissa tilanteissa täällä ajatukseen siitä, että ”uskottomuus” on ihan ok ja tavallista, siitä vain ei saa puhua. Suhteet alkavat seksillä, saattavat kehkeytyä suhteiksi, jotka johtavat avioon. Tuo suhde luo turvaa, suhteen ulkopuolella puolestaan seikkaillaan seksin ihmemaassa jonkun toisen kuin oman kumppanin kanssa.

 

Ranskalaisen suudelman (French kiss) saattaa saada tavatessaan jonkun. Ranskassa suudelmaa kutsutaan kielisuudelmaksi, rakastavaisten tai Florentinen suudelmaksi. Englanninkielisissä maissa suudelmaa kutsutaan ranskalaiseksi, koska 1900 -luvun alussa Ranskaa pidettiin seksikäytänteiltään varsin vapaamielisenä ja seksitavoiltaan kiihkeänä ja kiinnostavana maana.

 

Kuppaa kutsuttiin 1400 -luvun lopussa ranskalaiseksi taudiksi (French Disease), koska sotilaat toivat taudin mukanaan Ranskaan ilmeisesti Italiasta, josta se alkoi levitä maailmalle. 1500 -luvun puolivälissä nimi muuttui muotoon “syphilis”. Tuolloin seksiteitse tarttuva tauti sai nimensä sankarista, joka sai taudin itselleen rangaistukseksi. Kuppa levisi Ranskassa kulovalkean tavoin ja aikaan sai paljon mitä omituisimpia yrityksiä parantaa tauti tai välttyä siltä.

 

Kupan jälkien seuraaminen aina 1800-luvun lopulle asti on kiinnostavaa. Seksuaalinen halu ja pelko kulkivat käsi kädessä. Ennen pitkää päädyttiin hysteriaan ja ken tietää, miten kuppa ja pariisilainen tunnelma vaikuttivat psykoanalyysin kehittymiseen, sillä Freudinkin kerrotaan pohtineen kyseisen sairauden vaikutusta perheen sisäiseen maailmaan.

 

 

Kävellessäni alueella, jonka täyttävät erilaiset seksiklubit ja -kaupat mietin, miten hassulta tuntuu, että täällä jollain tavalla pornoa ja masturbointia vierastetaan. Ne kuuluvat elämään vain – ainakin urbaanien legendojen mukaan – mikäli muita mahdollisuuksia ei ole. Jollain tapaa ne siis kuuluvat vain niille, joiden seksielämä on surkeaa, eikä siihen toisen ihmisen kanssa ole mahdollisuutta. Tässä asiassa suomalaisista seksitavoista ja asenteista voisivat ranskalaiset hyötyä. Ehkäpä masturbointi pääsisi stigmastaan.

 

Yön kääntyessä aamuksi väsyneet askeleeni kulkeutuvat kohti majapaikkaani. Ikkunasta ulos katsoessani kaupunki on vihdoin hiljainen, ainakin päällisin puolin se nukkuu. Vastapäisen talon ikkunalla vanha pariskunta pitää toinen toisiaan kädestä kiinni ja katselee maisemaa. Toisessa talossa aukeaa ikkuna. Kuulen naurua ja ohuiden verhojen takaa vilahtaa alaston kaksikko toisistaan nauttien. Laitan musiikin soimaan, suljen hetkeksi silmäni ja annan romantiikan ajan musiikin kuljettaa minut Höyhensaarille toivoen, että näkisin unta kaipaukseni kohteesta.

 

 

Susanna
Suomen RFSU:n seksuaaliterveyden asiantuntija