21.6.2018

Juhannustaikoja

Edessä on keskikesän juhla. Päivä ja yö kohtaavat toisensa yön antaessa päivän pitää valtaa hetkisen verran itsellään. Ihmiset rynnistävät mökeilleen tai kokoontuvat yhteen musiikkia kuunnellakseen. Edessä on jälleentapaamisia, uusia kohtaamisia, avioliittojen ja rekisteröityjen parisuhteiden alkuja, eropäätöksiä, kiihkeitä seksihetkiä, rakastumisia ja mystistä kesäyön taikaa. Jo nyt voi ennalta tuntea, kuinka keskikesän juhla kutsuu meitä seikkailuun. Suunnittelemme, valmistelemme, stressaamme, pakkaamme ja laittaudumme. Odotamme innolla, että on aika heittää maalliset murheet hetkeksi takavasempaan ja juhlia kuin huomista ei olisikaan. Juhannuspäivän aamuna kömmimme takaisin arkeemme kuin Kesäyön unelman hahmot konsanaan. Palataan arkeen ja mietitään, mitä kaikkea yöttämänä yönä tulikaan tehtyä.

 

 

Juhannukseen kuuluvat loitsut. Ennen niillä lepyteltiin henkiä ja parannettiin omaa elämää. Eurajoella vuonna 1983 kirjattu loitsu kertoi siitä, miten vasikan avulla saattoi ennustaa huoruuden. Naisen piti vain juhannusyönä astua vasikkaläävään ja kysäistä mustalta vasikalta tulisiko hän kyseisenä vuonna huoraksi. Vasikka sitten vastasi, miten tulevat ajat kuluisivat: tuleet tai eet. Minä mietin kyseisen ajan naista. Oliko nainen asiasta kauhuissaan vaiko innoissaan? Jollain tapaa minua viehättää ajatus kuvajaisesta, joka mieleeni piirtyy. Nuori neito vasikan kanssa jutustelemassa ja toivomassa, että seksiä ja romantiikkaa osuisi omalle kohdalle vihdoin, luvattakin. Esiaviollinen seksi oli nimittäin kiellettyä vuoteen 1926 asti. Huorinteko eli avioliiton ulkopuolinen seksi oli puolestaan kielletty laissa vuoteen 1948 saakka.

Eivät 1900 -luvun alun ihmiset kuitenkaan seksittä eläneet. Ehkä kaupungeissa naisilta edellytettiin siveettömyyttä, mutta ainakin maaseudulla seksisuhteita katsottiin läpi sormien, ainakin silloin, jos suhde päätyi avioliittoon. Kolmasosa raskauksista alkoi ennen avioliiton solmimista ja toki myös aviottomia lapsia syntyi. Raskauteen johtavaa seksiä ja varmasti kaikkea muutakin, siis harrastettiin kielloista huolimatta. 1800 -luvun lopun ihmisille juhannusloitsuihin seksin ja kumppanin lisäksi kuului ruoka. Eräskin taika takasi hyvän voivuoden. Ei tarvinnut muuta kuin juhannusaamuna varhain juosta ilkialastomana kenenkään huomaamatta rajapyykille ja huutaa: niin kaukaa minulle, kuin kello kuuluu!

 

 

1950 -luvulla kaupungeissa asuttiin ahtaasti ja siksi seksiä harrastettiin ulkona. Ajattelepa, ihmiset antautuivat toisilleen puistoissa, porttikongeissa, julkisissa WC:ssä. Hmm…ei siis kaiketi ihme, että meillä on sanonta: kuin sillit suolassa. Hämeenlinnalaisen (1903) loitsun mukaan silakat kertoivat myös sulhasen. Piti vain juhannusaattoa pistellä poskeensa seitsemän kovaksi paistettua silakkaa, mennä tienhaaraan seisomaan lakanan päälle ja sanoa: tule ja näytä kuka on tuleva sulhaseni.

 

Vuoden 1952 olympialaiset Helsingissä saivat ihmiset hyppimään pelosta seinille. Kisapäivinä vapaaehtoisten kerrotaan etsineen vaaravyöhykkeelle joutuneita naisia kehottaakseen heitä olemaan pettämättä isänmaata ja kotiseutuaan. Suomalaisen naisen piti olla ryhdikäs eikä antautua ulkomaisten komistusten pauloihin. Mutta entä jos sika oli kertonut juhannusyönä hääpäivän ja se oli juuri tuolloin käsillä? Ainakin Ruovedellä sikolätin ovea potkittiin, jotta saatiin tietää, monenko vuoden päästä olisi edessä avioituminen. Vuonna 1917 sikojen röhkintöjen määrään suhtauduttiin vakavasti.

 

Vielä 1960 -luvun alussa avioitumaton pari ei päässyt yhteiseen hotellihuoneeseen. Ei siis ihme, että ihmisten oli juhannusyönä kierittävä alastomana kasteisilla niityillä saadakseen hyvän naimaonnen. Kun sisätiloihin ei ollut menemistä, saattoi kenties vedota loitsuun, jota oli suorittamassa, yksin tai seurassa.

 

Taikauskoa tai ei, minä aion kippistää tänä(kin) juhannuksena mystiikalle, rakkaudelle ja kaikelle höpsölle. Kilistän takuulla lasia kaikkien läsnäolevien kanssa, sillä olen kuullut, ettei muuten ole luvassa seksiä koko vuotena.

 

 

 

Susanna
Suomen RFSU:n seksuaaliterveyden asiantuntija